Tennistoiminta HTS:ssa on monipuolista, kaikenikäiset ja -tasoiset huomioon ottavaa. Seuran valmennukseen pääsevät mukaan kaikenikäiset kehitysvaiheesta riippumatta, niin kauan kuin ohjaaja- ja kenttäkapasiteettia riittää. Hinnat muodostuvat kustannusperusteisesti. Voimme taata edullisen tavan harrastaa, laadusta tinkimättä. Tavoitteena on, että harjoituksiin on mukava tulla ja siellä on innostava ilmapiiri. Seuran valmentajat ovat ammattitaidostaan huolehtivia ja sitoutuneita pitkäjänteiseen työskentelyyn, jäsenten parhaaksi.

HTS järjestää valmennustoimintaa koulutettujen valmentajien ja ohjaajien johdolla Hämeenlinnan Tenniskeskuksessa ja Aulangon tenniskentillä erikseen sovittuina ajankohtina. Seura järjestää myös erilaisia tapahtumia valmennustoimintaan liittyen, mikäli osanottajia kyseisiin tapahtumiin on riittävä määrä. Tapahtumista tiedotetaan hyvissä ajoin.

Oikeus osallistua HTS:n valmennustoimintaan on kaikilla seuran jäsenillä. Tämän vuoksi kaikkien uusien valmennettavien, jotka eivät vielä ole seuran jäseniä, tulee täyttää jäsenhakemuslomake, jonka voi täyttää ja lähettää seuralle täällä. Varsinainen valmennukseen ilmoittautuminen ohjeistetaan hyvissä ajoin ennen valmennuksen alkua Ajankohtaista-osiossa. Paras hetki hakeutua valmennukseen on 2 – 3 viikkoa ennen kunkin valmennusjakson alkua.