Vanhempien pelaajien vastuu uuden pelaajapolven kasvattamisessa

(Lähde: Sakari Salo – Aarre Nenonen, Tenniksen käsikirja, Otava 1955) 

Sekä ottelukypsyys että henkilökohtainen pelityyli kehittyvät parhaiten, kun nuori pelaaja, joka jo on ennättänyt tutustua tenniksen alkeisiin, liittyy jäseneksi tenniskerhoon. Vasta sen puitteissa hänellä on tilaisuus pelata tarpeeksi monen ja erityylisen pelaajan kanssa voidakseen kehittää oman pelitapansa yleispäteväksi. Tässä yhteydessä on nimittäin huomautettava, että kunnollisen pelitehon voi saavuttaa vain sellainen pelaaja, joka on saanut harjoitella ja kilpailla lukuisia erityylisiä – ja mieluummin korkeatasoisia – pelaajia vastaan.

Jo se seikka, että nuori pelaaja saa seuran piirissä läheltä tutustua kokeneiden pelaajien tekniikkaan, on sangen suuriarvoinen. Jokaisella kehittyneellä pelaajalla on nimittäin sellaisia vahvoja puolia, sanottakoon niitä vaikka ”leipälyönneiksi”, joihin hänen oma pelitehonsa perustuu ja joiden suhteen hän kelpaa esikuvaksi aloittelijalle. Tämä voi taas parhaiten tyydyttää yksilöllisiä taipumuksiaan, kun hänen ei tarvitse noudattaa yhden ainoan pelaajan ohjeita ja esimerkkiä, vaan voi valita useista suoritustavoista ne, jotka hän tuntee itselleen luonnollisimmiksi.

Mutta nuorelle jäsenelle ei riitä, että hänellä on tilaisuus tarkkailla seuran kehittyneitä pelaajia. Hän tahtoo pelata heidän kanssaan. Mutta yleensä – valitettavasti – hän pian joutuu toteamaan, ettei heitä kiinnosta pelaaminen aloittelijoita vastaan. Seurat jättävät yleensä jäsenilleen vapaan oikeuden pelata seuran tunneilla kenen kanssa haluavat. Ja miltei poikkeuksetta kokeneet, teknillisesti kehittyneet jäsenet käyttävät tätä oikeutta hyväkseen siten, että he vuosikausia, jopa vuosikymmeniä, pelaavat vain keskenään ja usein siis sangen suppeassa piirissä. Tällöin he unohtavat, että:

• he itsekin ovat joskus olleet aloittelijoita ja kaivanneet kokenutta peliseuraa;
• heidän oma kehityksensä pysähtyy tai ainakin hidastuu, kun he alinomaa pelaavat samojen harjoitustoverien kanssa, joiden lyönnit he jo läpikotaisin tuntevat;
• oikean urheiluhengen mukaisesti kuuluu aloittelijoiden auttaminen kokeneemman urheilijan velvollisuuksiin.

Tätä torjuvaa asennettaan monet vanhemmat pelaajat puolustelevat väittäen, että heidän oma pelitaitonsa heikkenisi, jos he pelaisivat huonompiaan vastaan. Tämä väite pitää paikkansa vain siinä tapauksessa, että he pelaavat nuorempiaan vastaan innottomasti ja järkeään käyttämättä tai jos he haluavat murjoa kokemattomat vastustajansa mahdollisimman ylivoimaisin numeroin. Mutta jos he ottavat huomioon sen tosiasian, ettei kenenkään peli tule teknillisessä suhteessa milloinkaan valmiiksi, ja itse pelatessaan heikompiaan vastaan käyttävät tilaisuutta hyväkseen harjoitellakseen esim. uutta syöttöä tai hioakseen jotakin muuta teknillistä yksityiskohtaa, johon heidän ei kannata kajota pelatessaan vertaistensa kanssa, saa harjoittelu nuorempienkin pelaajien parissa tärkeän sisällön. Tekijämiehet saattavat uutta opiskellessaan suorittaa tärkeän oivalluksen, jota he kohta saattavat soveltaa kilpailupeleissäänkin. Tällä tavoin rakennettu peli tulee riittävän tasaiseksi ja kummankin pelaajan luulisi tuntevan sitä kohtaan tarpeeksi mielenkiintoa.

Käsittääksemme olisi kohtuutonta vaatia, että kokenut pelaaja seuran puitteissa – yksityisellä tunnilla hän luonnollisesti tekee niin kuin häntä huvittaa – pelaisi enemmän kuin joka kolmannen tai neljännen tunnin omaa tasoaan selvästi alempia pelaajia vastaan, mutta suunnilleen sellainen osa omasta seuratoiminnastaan hänen kyllä kuuluisi omistaa uuden pelaajapolven kasvattamiseen ja omiin samanaikaisiin tennisopintoihin.

Näin siis vuonna 1955 (toim huom).